Henri Lassander

Tämä artikkeli julkaistiin Ellit.fi-sivustolla 12.12.2014, eikä se ole enää saatavilla alkuperäisessä osoitteessa. Alla artikkeli arkistoituna.

Espanjan kiivaasti sykkivästä sydämestä löytyy valtavasti nähtävyyksiä, historiaa, maukasta ruokaa ja ostoskatuja sekä yksi maailman vilkkaimmista yökulttuureista. Mutta on Madrid vielä muutakin kuin tiivis ja eläväinen keskusta keskellä erämaata. Metropolin ympärillä on paljon pieniä kyliä, kaupunkeja ja palatseja, joihin kannattaa tutustua.

El Escorialin palatsi on tuttu monelle, ja naapuriosavaltioiden puolella sijaitsevat Toledo ja Segovia ovat myös suosittuja päiväretkikohteita. Entä kuinka paljon sanoo Cervantesin kotikaupunki Alcalá de Henares, Manzanares el Realin keskiaikainen linna tai rosoisen kaunis Chinchón?

Lomamatka Madridiin voi pitää sisällään melkein ihan mitä vain. Tunnin juna- tai linja-autoreissulla mihin tahansa ilmansuuntaan pääsee tutustumaan aivan uusiin paikkoihin. Tässä artikkelissa käydään muutamassa niistä.

Madrid: Metropoli pähkinänkuoressa

Vilkkaalle ja meluisalle aukiolle johtaa kymmenkunta katua. Ihmisiä tulee ja menee koko ajan: Osa on shoppailemassa viereisillä ostoskaduilla, osa vain ohikulkumatkalla. Jotkut ovat tulleet aukiolle tapaamaan ystäviään, toiset katsomaan itse aukiota. Keskellä ruuhkaa istuu kuningas ratsunsa selässä. Kaarle III oli yksi Madridin suosituimpia hallitsijoita, koska hän rakennutti madridilaisten eli madrileñojen riemuksi paljon puistoja ja julkisia rakennuksia. Aukion reunalla pronssista tehty karhu syö mansikoita puusta ja kattojen päällä loistaa Tío Pepe -sherryn neontaulu.

Puerta del Solin aukio aivan kaupungin ytimessä on luonteva paikka aloittaa Madridin-matka. Tämä vanha kauppapaikka ei ole koskaan hiljainen. Aukio itsessäänhän ei ole kaksisen näköinen: juuri niin sekava ja epämääräinen, kuin kymmenen kadun risteyskohdasta voisi odottaakin. Samalla tämä ”auringon portti” on kuitenkin selittämättömän kiehtova ja loputtoman eläväinen — aivan kuten Madrid muutenkin!

Muutaman korttelin päässä Puerta del Solilta eteen avautuu toisenlainen aukio. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy Plaza Mayorin pohjoiseen laitaan ja koristeelliseen julkisivuun: Casa de la Panadería on aukion vanhin rakennus ja toimi alun perin leipurien kiltana.

Plaza Mayor on kaunis keskusaukio, joka on sekin tulvillaan historiaa, sillä viiden vuosisadan ajan se on ollut erilaisten tapahtumien näyttämönä: härkätaistelujen, jalkapallon ja julkisten teloitusten areenana sekä synkkien noitavainojen tuomiosalina.

Plaza Mayorilla on ollut lukuisia nimiä, jotka ovat kuvastaneet ajan henkeä: alun perin aukio tunnettiin sen alkuperäisellä nimellä Plaza del Arrabal. Espanjan ensimmäisen perustuslain tuoman buumin myötä kaikki maan keskusaukiot muutettiin Plaza de la Constitucióneiksi. Sen jälkeen nimi vaihtui Plaza Realiksi ja välillä Plaza de la Repúblicaksi, kunnes aukio sai nykyinen nimensä sisällissodan päätteeksi.

Tänä päivänä Plaza Mayorilla on runsaasti paitsi turisteja, myös turistipyydyksinä toimivia ravintoloita, joiden terassilla voi rauhassa nautiskella sangriaa ja tapaksia, ja seurata vilkkaan aukion kuhinaa.

Puerta del Solia ja Plaza Mayoria ympäröivät lukuisat erinomaiset shoppailukadut, joten tällä seudulla saa ajan varmasti kulumaan. Esimerkiksi Puerta del Solin pohjoispuolella oleva valtava El Corte Ingles -tavaratalo on helppo paikka aloittaa ja sen ympäriltä löytyy lukuisia muitakin kauppoja.

Sunnuntaisin ostoksia voi jatkaa maineikkaalla El Rastron kirpputorilla Plaza Mayorin eteläpuolella, ja innokkaimmat shoppailijat ovat varmasti kiinnostuneita hieman kauempana sijaitsevan Las Rozas Villagen outlet-myymälöistä, joissa on tarjolla lukuisia merkkituotteita.

Nyt matka jatkuu Plaza Mayorilta eteenpäin kohti länttä. Siellä odottaa upea kuninkaanlinna, Palacio Real, joka toimii Espanjan kuninkaan virallisena asuntona ja juhlallisuuksien pitopaikkana. Tosin kuningas itse ei todennäköisesti ole kotosalla, sillä hän asustaa mieluummin pienemmässä La Zarzuelan palatsissa Madridin laitamilla.

Ikää nykyisellä kuninkaanlinnalla on muutama vuosisata. Viimeisin versio rakennettiin, kun sen edeltäjä tuhoutui jouluaaton tulipalossa vuonna 1734. Palacio Realin museo sisältää suurenmoisen määrän taideteoksia, kuvakudoksia ja huonekaluja sekä 1200-luvun aseita. Vierailua täydentää virkistävä kävely viereisessä Campo del Moron suuressa puistossa. Sen nimi tulee 1100-luvulta, jolloin Madridin valloittamista yrittäneet maurit leiriytyivät puiston paikalla olleelle kentälle. Palacio Realin vieressä ovat kuninkaallinen teatteri ja hieno Almunedan katedraali.

Palacio Realin takaa, vähän matkan päästä pohjoisesta, löytyy vielä kaksi kiinnostavaa kohdetta. Gran Vían varrella on Plaza de España, jonka Cervantes ja Don Quijote -patsaspari on lomakuvaajille yhtä pakollinen kuvauskohde kuin Puerta del Solin mansikoita mussuttavava karhukin.

Melkein Plaza de Españaa vastapäätä on muinainen egyptiläinen Templo de Debod. Alun perin Isis-jumalan kunniaksi parisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua rakennettu temppeli lahjoitettiin Madridiin 70-luvun alussa ja rakennettiin uudelleen kivi kiveltä. Historiallinen rakennus oli Egyptin kiitos siitä, että espanjalaiset auttoivat pelastamaan useita historiallisia kohteita Assuanin padon rakennustöiden tieltä.

Temppelin ympärille levittäytyvästä pienestä puistosta avautuu hieno näköala Madridin länsipuolelle Casa de Campon valtavan puiston ylitse ja etelään kuninkaalliseen palatsiin. Debod on myös suosittu paikka ihailla auringonlaskua, ja sen jälkeen onkin sopiva hetki lähteä illalliselle, joka Espanjassa on perinteisesti yhdeksän ja puolenyön välillä.

Jos haluaa tutustua Madridin kuuluisaan yöelämään, kannattaa syödä hyvin, sillä juhlat kestävät parhaimmillaan aamuun asti. Jos näin käy, on aamu parasta aloittaa paikalliseen tapaan churroilla eli munkkitangoilla, jotka upotetaan paksuun kaakaoon. Niitä löytyy useista kahviloista.

Pienen kävelymatkan päässä idässä, Gran Vían toisessa päässä, on suurenmoinen El Retiron valtava puisto. Se on paikallistenkin keskuudessa suosittu piknik-paikka viikonloppuisin. Nähtävyyksiä puistossa ovat muun muassa Kristallipalatsi ja Alfonso XII:n valtava muistomerkki, jonka edustalle voi mennä vaikka soutuveneilemään. Veneily pienessä altaassa alkaa tuntua hyvältä idealta, kun lämpötila huitelee kesällä neljässäkympissä, eikä rantaa ole lähistöllä.

El Retiron tuntumassa ovat Madridin kolme tärkeintä museota. Suurin näistä, Museo del Prado, on yksi Euroopan merkittävämpiä museoita ja taidegallerioita. Koska museo on niin laaja, ei ole lainkaan hassumpi ajatus suunnitella vierailua jo etukäteen. Melkein Pradoa vastapäätä on huomattavasti pienempi Thyssen-Bornemiszan yksityiskokoelmiin perustuva museo, josta löytyy Vincent van Goghin, Claude Monetin ja Henry Mooren teoksia.

Parin korttelin päästä löytyvä, 1900-luvun taiteeseen keskittyvä Reina Sofía täydentää museokolmion. Reina Sofiassa on lukuisia töitä muun muassa Pablo Picassolta, Salvador Dalílta ja Joan Mirólta. Picasson kuuluisa Guernica on museon pääteos.

Madridin nähtävyydet eivät rajoitu vanhaan Madridiin. Esimerkiksi modernimman tornitehtuurin ystävät voivat käydä ihailemassa Paseo de la Castellanan torneja, joista kuuluisimmat ovat Torre Picasso ja Torres Kion toisiinsa nojaavat kaksoistornit.

Hieman kauempana keskustasta sijaitsee myös Madridin ydinkulttuurin eli jalkapallon kehto Santiago de Bernabeu. Idässä, vähän matkan päässä Buen Retiron puistosta, löytyy toisenlainen kehto: Plaza de Toros de las Ventas, jossa voi tutustua härkätaistelukulttuuriin, mikäli huumattujen sarvipäiden teurastus ei aiheuta vatsanväänteitä. Ilman härkärituaaliakin rakennus on toki näkemisen arvoinen.

Madrid on täynnä erilaisia pienempiä ja suurempia kohteita. Niiden koluamiseen ei välttämättä yksi reissu riitä. Nyt on kuitenkin aika jatkaa kaupungin ulkopuolelle ja katsoa, mitä erämaan takaa löytyy!

El Escorialin ylväs luostaripalatsi

Valtavat kattofreskot tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Niiden yksityiskohtia voisi tutkia koko päivän, mutta niskat ovat jo aivan jäykkinä. Eikä siihen ei olisi aikaakaan, sillä ympärillä on koko ajan nähtävää. Pitkät kirjahyllyrivistöt sisältävät tuhansia muinaisia kirjoituksia, ja oikeastaan kauniit kirjahyllyt ovat teoksia jo itsessäänkin. Taideteoksia ja veistoksia riittää huoneesta toiseen.

Täällä oli Espanjan vallan keskus 500 vuotta sitten. Taideteoksia on ollut alunperin vielä tätäkin enemmän, mutta monet niistä on siirretty Madridin El Pradoon museoon. Hyvä niin, täällä on nytkin ihan riittävästi.

Jotta El Escorialin palatsin hehkuttaminen ei jäisi pelkästään sen irtaimistoon, pidetään itse rakennustakin eräänlaisena arkkitehtuurin helmenä, joka pystytettiin vain 20 vuodessa. Klassista tyyliä edustavan palatsin suunnittelivat arkkitehdit Juan Bautista de Toledo, Giambattista Castello ja Juan de Herrera. El Escorial on omistettu 200-luvun marttyyrille San Lorenzolle eli Pyhälle Laurentiukselle, joka jakoi roomalaisten rahoja köyhille ja joutui sen vuoksi roviolle.

El Escorialin luostaripalatsi on Madridin suosituimpia ekskursiokohteita. Filip Toisen 1500-luvulla rakennuttama palatsi toimi samaan aikaan vastauskonpuhdistuksen tutkimiseen tarkoitettuna luostarina, kuninkaallisena palatsina ja kouluna. El Escorial oli aikanaan sivistyksen keskus ja siellä on edelleen valtava kirjasto, josta löytyy noin 40 000 nidettä historiallisia kirjoituksia. Taideteosten ja historiallisen esineiden kokoelma on valtava. Tänne on myös haudattu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Espanjaan kuninkaat viimeisen viiden vuosisadan ajalta.

El Escorialiin pääsee suoraan linja-autoilla 664 ja 661, lähtö Moncloan asemalta, tai C3-junalla Atochan asemalta, mutta asema El Escorialissa on ylämäkeen viettävän kilometrin päässä luostarista.

Valle de los Caidos on synkkä kaatuneiden laakso

Matkalla El Escorialiin ei ole voinut välttyä näkemästä linja-auton ikkunasta maisemaa hallitsevaa jättimäistä ristiä. Tuo 150 metriä korkea symboli kuuluu Valle de los Caidosiin eli kaatuneiden laaksoon. Alueen tausta on vielä nimeäänkin synkempi.

Espanjan diktaattori Franco rakennutti ristin ja sen juurella olevan basilikan muistomerkiksi Espanjan sisällissodan uhreille — virallisesti sodan molempien osapuolten kaatuneille, mutta tätä näkemystä ei moni ymmärrettävästi allekirjoita. Mahtava, kallioon louhittu basilika teetettiin tasavaltalaisilla sotavangeilla ja parikymmenvuotinen urakka rankoissa ja vaarallisissa oloissa vaati lukuisia kuolonuhreja. Kaiken huipuksi Franco itsekin on haudattu basilikaan yhdessä fasistisen Falange Española -puolueen perustajan kanssa, mikä on kruunannut paikan fasismin ja diktatuurin muistomerkkinä.

Synkästä taustastaan huolimatta basilika on vierailun arvoinen kohde. Satoja metrejä vuoren sisään ulottuva luolamainen pyhättö soturienkeleineen herättää ristiriitaisia tunteita, mutta upeaa työtä ei voi kuin ihailla. Basilikan pihalta ja ristin juurelta avautuu upeat näköalat Guadarraman vuoristoon.

Valle de los Caidosiin pääsee helpoiten päivittäisellä järjestetyllä matkalla El Escorialista, mutta sinne voi mennä myös ominpäin linja-autolla 664 Madridista ja 660 El Escorialista. Pysäkki tosin on hautuumaan pääportilla ja sitä seuraa viiden leppoisan kilometrin patikointi loivaan ylämäkeen havumetsäisessä maisemassa.

Manzanares el Real – Linnaromantiikkaa tekojärven rannalla

Sierra de Guadarraman juurella, tekojärven rannalla, nököttää pieni uneliaan tuntuinen kylä, jonka näkymää hallitsee vuoriston lisäksi komea, keskiaikainen linnapalatsi Castillo de los Mendoza.

Rakennusprojektin käynnisti kuninkaan palveluksessa rikastunut Diego Hurtado de Mendoza kuutisensataa vuotta sitten, mutta vasta hänen poikansa Iñigo López sai linnan valmiiksi. Suunnittelusta vastasi goottilaisesta tyylistään tunnettu arkkitehti Juan Guas.

Mendozat halusivat itselleen hulppean, mutta jykevän palatsin vallitsevaan 1400-luvun tyyliin. Upea siitä tulikin, mutta omistajien luksusta ei kestänyt kuin vuosisadan. Sen jälkeen talousvaikeudet tyhjensivät linnan ja siitä tuli virastotalo. Nykyään linna toimii espanjalaisten linnojen museona.

Vaikka linnassa tuntuu vahva restauroinnin maku, on se upea ilmestys vuoristoa tai järveä vasten, missä sitten sattuukaan seisomaan kameransa kanssa. Ei ole lainkaan hassumpi ajatus hakea vaikkapa eväitä Manzanaresin kylästä ja istahtaa piknikille linnan viereen. Tai pukea ylleen larppivaatteet ja käynnistää pienet turnajaiset.

Elokuvaklassikkojen ystävät saattavat tunnistaa Mendozan linnan myös Charlton Hestonin tähdittämästä El Cid -elokuvasta.

Manzanaresin kautta on myös helpoin pääsy läheisille ja kehutuille La Pedrizan kallioille, jossa odottavat tuhatkunta kalliokiipeilyreittiä sekä useita vaellusreittejä.

Manzanaresiin pääsee linja-autolla 724, lähtö Plaza de Castillasta.

Segovia ja La Granja – Kastilia ja Leónin kaakkoiset helmet

Yksi suosittu päiväretki kohde Madridin matkailijoiden keskuudessa on Castilla y Leonin itsehallintoalueen kaakkoisnurkassa sijaitseva Segovia. Upea, kukkulan päällä lepäävä vanhakaupunki tarjoilee runsain määrin historiaa ja arkkitehtuuria.

Vanhan kaupungin näyttävin rakennus on Alcázar-linnake, jonka satumaiset muodot näkyvät jo pitkälle. Innokkaimmat sanovatkin Segovian Alcázarin olleen inspiraatio itselleen Walt Disneylle — kohteliaisuus sekin, vaikka se aito ja oikea Disney-satutalo eli Neuschwanstein löytyy kyllä Etelä-Saksasta. Alcázarin tornista avautuu komea näköala koko Segovian kaupunkiin, lähiseudulle ja Guadarraman vuoristoon.

Alcázar on toiminut niin puolustuslinnakkeena, kuninkaallisena palatsina, vankilana kuin sotilasakatemianakin. 1200-luvulla aloitettu ja 1400-luvulla viimeistelty Alcázar piti kunnostaa 1862 tulipalon jälkeen. Samalla sitä ehostettiin.

Myös Segovian katedraali Plaza Mayorin laidalla on upea ilmestys. 1500-luvulla rakennettu kirkko rakennettiin vanhan tuhouduttua kastilialaisten kaupunkien kapinoidessa. Se on viimeisenä rakennettu suuri goottikirkko Espanjassa.

Yksi merkittävimpiä kohteita Segoviassa on antiikinaikainen, roomalaisten rakentama akvedukti. 18 kilometriä pitkä rakentamisen taidonnäyte on säilynyt varsin hyvin, kiitos aina 1800-luvulle jatkuneen aktiivisen käytön. Akveduktin alkupää on läheisen Guadarrama-vuoriston puroilla.

Segoviasta kannattaa nauttia rauhassa. Vanhan kaupungin viehättäviä katuja kelpaa kierrellä ja innokkaimmat valokuvaajat voivat laskeutua kukkulalta ja etsiä ympäriltä parhaat kuvauspaikat, sillä Segovia ja varsinkin Alcázar poseeraavat komeasti jokaiseen ilmansuuntaan.

Segoviasta kaakkoon kymmenen kilometrin päässä sijaitsee puolestaan La Granja de San Ildefonso, komea kuninkaallinen huvila, jossa riittää nähtävää niin sisällä kuin ulkonakin. Erityisesti kesällä: allekirjoittanut oli niin innoissaan, että ryntäsi paikan päälle jo maaliskuussa, jolloin kesäkohde ei todellakaan päässyt oikeuksiinsa, vaikka onkin komea ympäri vuoden.

Palatsi oli Filip Viidennen ikioma projekti 1700-luvulla, ja mies on itsekin haudatta tänne. Itse rakennus on melkein jäänyt paitsioon, sillä La Granjan varsinainen pihvi oli sitä ympäröivä puutarha, jolla haluttiin nokittaa itse Versailles. Vihreitä käytäviä Sierra de Guadarraman juurella kelpaa kuljeskella entisaikojen kuninkaallisten tapaan. Vehreiden käytävien ja istutusten lisäksi puutarhassa on runsaasti antiikin henkeä tavoittelevia veistoksia ja peräti 28 upeaa suihkulähdettä.

Segoviaan pääsee helpoiten AVE-junalla Charmatinin asemalta. La Granjaan pääsee Segoviasta linja-autolla.

Alcalá de Henares, Cervantesin synnyinseudulla

Madridin itsehallintoalueen toiseksi suurin kaupunki Alcalá de Henares tunnetaan ennen kaikkea romaanitaiteen isän, Miquel Cervantesin, synnyinkaupunkina, joskin kaveri otti ja häipyi paikkakunnalta jo nuorena poikana, reippaasti ennen Don Quijoten seikkailuja. Tänä päivänä kaupungin tärkein museo on joka tapauksessa Museo Casa Natal de Cervantes eli Cervantesin synnyinkoti Calle Mayorilla.

Cervantesin varassa Alcalá de Henaresin tarjonta ei ole, sillä historiaa alunperin roomalaisten perustamassa, Complutenseksi nimetyssä kaupungissa riittää. Yksi tärkeimmistä kohteista on Universidad Complutense, yksi maailman vanhimpia yliopistoja. Ensimmäisen kerran opinahjo avattiin jo vuonna 1293 ja yliopistoksi se muutettiin pari sataa vuotta myöhemmin.

Alcaláta puolestaan pidetään maailman vanhimpana yliopistokaupunkina, joka tosin jäi paitsioon 1800-luvulla, kun kuningas Alfonso XII päätti siirtää pääkaupunkiseudun yliopistomaailman Madridiin. Yliopisto avattiin uudelleen 70-luvulla.

Yliopiston lähistöllä ovat Alcalán muut mielenkiintoiset kohteet, kuten katedraali ja Arkkipiispan palatsi, sekä monet muut pienet kiehtovat rakennukset, kuten Hospital de Antezana, Euroopan vanhimpana pidetty sairaala. Pieni Plaza Cervantesin puisto on viehättävä taukopaikka. Näiden kohdeiden välillä kulkee pirteä Calle Mayor, jonka varrella voi pistäytyä kahvilla ja syömässä, ja vaikkapa ostoksilla.

Alcalán helmet todellakin nousevat esiin katukuvassa, sillä Francon vuosikymmeninä laajennettu lähiömäinen kaupunki on pienen keskustan ympärillä varsin ruma.

Alcalá de Henaresiin pääsee helpoiten junilla C-1, C-2 ja C-7, lähtö Atochasta tai Charmartinista.

Aranjuez – Kuninkaallinen kesämökki Etelä-Madridissa

Aranjuez on pieni kaupunki Madridin osavaltion etelärajalla, joka on tunnettu paitsi kuninkaallisesta huvilastaan, myös mansikoistaan. Espanjan mittapuulla ne toki ovatkin erinomaisia, mutta eivät sentään vedä vertoja suomalaisille. Huvila ja sen puutarhat ovat mansikoiden ohella erinomainen tapa virkistyä kuumana kesäpäivänä, kun suurkaupungin pölyt alkavat kutittaa kurkussa.

Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvan Palacio Real de Aranjuezin rakentaminen aloitettiin jo 1500-luvun loppupuoliskolla ja lopullisesti se valmistui pari sataa vuotta myöhemmin. Palatsin sisätiloissa voi ihastella barokkitaitureiden tyylinäytteitä ja kuninkaallista elämää 1700-luvulla. Varsinkin tupakkahuone (Sala de Fumadores) ja posliinihuone (Sala de China) ovat kehuttuja kohteita. Aranjuezin palatsia voisi pitää jonkinlaisena eteläisenä kilpailijana El Escorialin luostarille, ja rakennuksen taustalla ovatkin samat suunnittelijat.

Aranjuezin palatsia ympäröivät upeat puistot, joiden varjoissa on varsinkin kuumana kesäpäivänä mukava vilvoitella. Aivan palatsin vieressä on Jardin del Parterre, tyylikäs pieni puutarha. Palatsin pohjoispuolella puolestaan sijaitsee Jardin de la Islan tekosaari, joka tarjosi kuninkaallisille varjoisat polut pölyisessä sisämaassa.

Kolmas puutarha, Jardin del Principe, on kokonsa puolesta jo enemminkin metsä. Palatsi onkin rakennettu aikoinaan aatelisten suosiman metsästystilan paikalle. Metsässä on myös pienempi palatsi, Real Casa del Labrador eli kuninkaallinen työläisen talo.

Aranjuezin puutarhat ovat olleet myös kuuluisan sävellyksen, Aranjuez-konserton, inspiraation lähteenä. Joaquín Rodrigo sävelsi teoksen 1939. Se teki hänestä yhden 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä.

Palatsivierailua voi vielä täydentää miellyttävällä kävelyllä Aranjuezin vanhassa kaupungissa.

Madridista Aranjueziin pääsee helpoiten C-3-lähijunalla, lähtö Atochan asemalta.

Chinchón – Madridin pientä parhaimmistoa

Tarjoilija tuo espresson mukana herkullisen leivoksen ja lasillisen anis-likööriä. Terasin ympärille kiertyy Espanjan kaunein plaza. Katsomot kiertävät aukion ympärillä. Ne ovat asuntojen parvekkeita kolmessa kerroksessa. Vuosisatojen ajan tässä on katsottu kuninkaallisia juhlia, näytelmiä, härkätaisteluita ja politiikkaa. Kotikatsomo-termi saa täällä ihan uuden merkityksen.

Nyt Chinchónin Plaza Mayor on aivan autio. Olemme tulleet sesongin ulkopuolella, eikä ole edes viikonloppu. Madridin miljoonat matkailijat ovat suunnanneet Toledoon, Segoviaan ja El Escorialiin. Chinchón jää usein mainitsematta, kun päiväretkiä suunnitellaan. Siksi se onkin säilynyt todellisena helmenä. Täällä on vielä mahdollista kiertää kylän kapeita, vanhoja katuja aivan rauhassa. Aika tuntuu pysähtyneen, missään ei ole kiirettä. Ei ihme, että madrileñot suosivat Chinchónia, kun haluavat pakoon ruuhkasta ja metelistä.

Toki Chinchónissakin voi nähdä karnevaaleja ja säpinää. Tule vaikka pääsiäisenä, kun kaupungin asukkaat näyttelevät itse Raamatun tapahtumat, tai härkätaistelukaudella heinä-syyskuussa.

Vanhakaupunki aukion ympärillä on viehättävä. Aivan Plazan takana kohoavat vanhan palatsin raunioille pystytetty Teatro Lope de Vega, Torre del Reloj -kellotorni ja Iglesia de Nuestra Señora de la Asunción, kirkko jossa on myös Francisco de Goyan maalaus.

Läheisellä kukkulalla voi käydä katsomassa 1400-lukulaista Castillo de los Condesia eli kreivin linnaa. Linnan sisälle ei ole asiaa, mutta kukkulan päältä näkee mukavasti koko Chinchónin vanhan keskustan sekä läheistä maaseutua. Nykyään tyhjän linnan viimeisin käyttötarkoitus oli toimia tislaamona Chinchónin tunnetuimman tuotteen, anisliköörin, valmistuksessa. Sen lisäksi paikkakunnalla tuotetaan myös oliiviöljyä ja valkosipulia, sekä hieman viiniä.

Kylän vanhanaikaiseen tunnelmaan pääsee vielä paremmin kiinni, jos yöpyy Chinchónin 1700-luvun luostarissa, joka on nykyään Parador. Paradorit ovat valtion omistamia, usein historiallisiin kohteisiin sijoitettuja hotelleja, joissa alkuperäinen arkkitehtuuri on pyritty säilyttämään, mutta samalla rakennus on saatu hyötykäyttöön.

Chinchóniin pääsee linja-autolla 337 Conde de Casalista (tai 430 Aranjuezista).

Toledossa on historiaa kaupungin täydeltä

Hiekanhohtoinen kaupunki kohoaa kukkulan päällä. Kävelemme roomalaisten rakentaman Alcantaran siltaa Tajo-joen yli ja valtavan portin ali. Heti portin takana alkavat sokkeloiset kadut. Meillä ei ole karttaa, emmekä ota kännykkää avuksi, sillä tämän kaupungin sokkeloihin voi huoletta heittäytyä. Ennen pitkää jokin kuuluisista maamerkeistä ilmestyy kadunkulman takaa: esimerkiksi upea katedraali, tai jokin kaupungin korkeista porteista. Aina voi myös heittäytyä matkailijoiden virtaan, ja se kuljettaa jollekin lukuisista maamerkeistä.

Madridista tunnin junamatkan päässä lounaassa sijaitseva Toledo on yksi suosituimpia päiväreissukohteita. Kastilia-La Manchan itsehallintoalueen puolella sijaitsevan kaupungin paikalla sijaitsi roomalainen linnoitus jo reippaasti ennen ajanlaskun alkua ja kaupunki toimi visigoottien pääkaupunkina 500-luvulla. Sen jälkeen maurit rakensivat kaupunkia, kunnes kristityt saivat Toledon taas haltuunsa vuosituhannen taitteessa. Kuningaskunnan valtaistuin oli jonkin aikaa Toledossa, kunnes Filip II vei kruununsa Madridiin.

Toledo sisältää huiman määrän historiaa. Historiallisia rakennuksia voi hyvinkin ihmetellä päivän tai pari, varsinkin kun mukaan luetaan kaikki kirkot, synagogat ja moskeijat. Toledoa on sanottu kulttuurien ja uskontojen sekametelisopaksi, ja harvassa paikassa onkaan säilynyt näin hyvin kilpailevien maailmankatsomusten arkkitehtuuria. Aivan silkkaa juhlaa yhteiselo ei tosin ollut. Vielä maurien vallan aikaan eri uskonnot tulivat mainiosti toimeen keskenään, mutta 1400-luvun lopulla kuningaspari Isabella ja Ferdinand päättivät karkottaa ”vääräuskoiset”.

Toledon vanha katedraali on kaupungin yksi upeimmista kohteista ja yksi Euroopan hienoimpia katedraaleja. Sen rakentaminen kesti hulppeat kolmisen vuosisataa ja valmistui lopulta 1400-luvun lopulla. Moskeijan tilalle rakennettu goottilainen ”kakku” ei ole ollut merkittävä ainoastaan nähtävyytenä, vaan myös Espanjan henkisenä keskuksena.

Toinen merkittävä kohde, Alcázar, on linnoitettu palatsi, joka toimii nykyään taidemuseona. Alun perin Alcázar oli roomalaisten linnoitus, joka sittemmin muutettiin kuninkaalliseksi huvilaksi, kunnes Filip Toinen teki Alcázarista sotilasakatemian. Linnakkeella oli tärkeä symbolinen arvo vuosien 1936–1939 sisällissodan aikana, vaikkei sillä ollut juurikaan strategista merkitystä: huonosti varustettu ja vähälukuinen nationalistien joukko onnistui pitämään Alcázarin hallussaan vahvempaa tasavaltalaisarmeijaa vastaan. Tiedä sitten, kuinka paljon symbolista arvoa voitto sai jälkikäteen, kun nationalistit voittivat sisällissodan, Franco nousi diktaattoriksi ja voittajat pääsivät kirjoittamaan historiankirjoja.

Juutalainen kortteli, Barrio Sefardí, kuuluu myös Toledon pakollisiin nähtävyyksiin. Erityisiä helmiä tässä kaupunginosassa ovat 11 synagogasta jäljelle jääneet kaksi: Sinagoga del Tránsito ja Sinagoga de Santa María Blanca.

Olisi kuitenkin vääryys nimetä Toledosta vain pari tiettyä kohdetta: kaupungissa riittää paljon ihmeteltävää, eikä yhden päivän retki välttämättä riitä, jos haluaa koluta myös katedraalin aarteet, monet kirkot ja museot sekä Alcázarin.

Toledon nimekkäin taiteilija on 1500-luvulla elänyt kreetalainen El Greco eli Domenikos Theotocopoulos, joka tuli Toledoon työmatkalle mutta piti paikasta niin paljon, että jäi sinne loppuiäkseen. Toledosta löytyykin melkoinen nippu taiteilijan töitä, joista tunnetuin on valtavan upea, lattiasta kattoon ulottuva ”Kreivi Orgazin hautajaiset” Iglesia de Santo Tomén -kirkossa.

Klassisin matkamuisto Toledosta on ritarikrääsä, erityisesti miekat, joiden hinnat ovat yhtä komeat kuin itse metallitkin. Kaupan lisäksi kannattaa huomioida myös lähetyskulut, sillä nämä eivät todellakaan kulje käsimatkatavaroina kotimatkalla. Miekat eivät ole vain nykyisten kauppiaiden villitys. Toledo on ollut jo kahden vuosituhannen ajan tunnettu seppiensä taidoista. Jo Hannibal tilasi miekkansa täältä puunilaissotiaan varten.

Toledoon pääsee tunnissa AVE-junalla Atochan asemalta, mutta sesonkikausina ja muutenkin lämpiminä viikonloppuina lippu on syytä hankkia etukäteen, mieluiten jo edeltävänä päivänä. Jos haluaa matkata linja-autolla, lähtöpaikkana toimii Estación Sur.

Tässä artikkelissa on esitelty kourallinen päiväretkikohteita, mutta Madridista voi tehdä ekskursioita muuallekin. Esimerkiksi Cuencan riippuvat talot, Avilan upea muuri, Guadarramon vuoriston patikointi- ja laskettelukohteet ja El Pardon palatsi ovat seuraavana vuorossa.

Karttaan on merkitty artikkelissa mainittuja kohteita. Punainen tähti tarkoittaa nähtävyyttä ja keltainen pallo juna- tai linja-autoasemaa.

Lähteet: Spain.info, Wikipedia, Wikitravel, Eyewitness Travel Guides: Madrid, paikalliset kertomukset, omat kokemukset, TripAdvisor, Spanishsabores.com

Tämä artikkeli julkaistiin Dome.fi-sivustolla 2.2.2015. Sivusto on sittemmin lakkautettu, eikä artikkeli ole enää saatavilla alkuperäisessä osoitteessa. Alla artikkeli arkistoituna.

Hollywoodin epäilemättä mielenkiintoisimpia ohjaajia ovat Matrixista tutut Wachowski-sisarukset Andy ja Lana. Helmikuussa valkokankaille tulee heidän uusin luomuksensa Nouseva Jupiter. Myöhemmin tänä vuonna nähdään myös Netflix-sarja Sense8.

Andy ja Lana Wachowskin filmografia ei ole erityisen pitkä – kuusi ohjattua ja muutama käsikirjoitettu elokuva kahdessa vuosikymmenessä – mutta jokainen elokuva on ollut aikansa tapaus. Matrixin tietävät kaikki, mutta Wachowskeilla on näppinsä pelissä myös sellaisissa teoksissa kuin Bound, V niin kuin verikosto (V for Vendetta), Speed Racer, Pilvikartasto (Cloud Atlas) ja tällä viikolla teattereihin tuleva Nouseva Jupiter (Jupiter Ascending). Wachowskit ovat myös kirjoittaneet sarjakuvia sekä ohjanneet ja käsikirjoittaneet elokuviinsa pohjautuvia pelejä.

Monien mielestä Wachowskien elokuvat ovat visuaalisesti ainutlaatuisia, mutta tarinallisesti onttoja tai epäselviä. Ehkäpä vika on kuitenkin katsojassa? Jo sisarusten ensimmäisen elokuvan Boundin aikoihin, 90-luvun puolivälissä, Wachowskien filosofia elokuvantekemisessä tuli vahvasti esiin. ”Elokuva on ensisijaisesti visuaalinen taidemuoto,” Lana sanoi Gadflyn haastattelussa 1998, Matrixin kuvausten aikana. ”Puhuvat päät sopivat paremmin kirjoihin, ne ovat vahvuuksia siellä. Elokuvien taas pitäisi hyödyntää visuaalista luonnettaan enemmän.”

Samassa haastattelussa tehtiin kilometrin mittainen pesäero Quentin Tarantinoon, johon Wachowskejakin verrattiin, lähinnä elokuvansa väkivallan vuoksi. ”Hän on täysin päinvastaisella linjalla kuin me. Hän välittää ainoastaan dialogista, eikä piittaa kuvaamisesta lainkaan,” Andy totesi.

Wachowskien filosofia tulisi vielä joutumaan törmäyskurssille kriitikoiden kanssa. Heidän näkemyksensä on ymmärrettävä ja perusteltu – olihan samoilla linjoilla muun muassa itse Alfred Hitchcock, Wachowskien suosikki. Mutta kuten viime vuosina on taas muistettu, tarina on tärkeintä kaikessa, eikä varsinkaan Hitchcock unohtanut sitä.

Wachowskien periaate on, että heidän töissään tulee aina olla jotakin aivan uutta. Välillä tämä on tuonut heidän teoksiinsa raikkautta ja vallankumouksellisuutta, välillä taas turhanpäiväistä kikkailua. Oikeastaan, vielä 16 vuotta elokuvan ensi-illan jälkeenkin, Matrix on yhä elokuva, josta Lana ja Andy tunnetaan ja muistetaan. Maamerkki, johon heidän kaikkia uusia elokuvia verrataan. Aivan kuin he olisivat itsekin jääneet Matrixin vangiksi.

Samalla sisarukset ovat itse jääneet hyvin etäisiksi ja tuntemattomiksi. Matrixin jatko-osien tekemisen aikoihin he eivät edes antaneet haastatteluja eivätkä juuri osallistuneet elokuviensa markkinointiin, ja vasta viime vuosina he ovat olleet julkisuudessa enemmänkin. Linjanveto loi alusta alkaen salamyhkäisyyttä Wachowskien imagoon.

Sarjakuvien kautta käsikirjoittajiksi

Andy ja Larry, kuten Lana ennen vuotta 2008 tunnettiin, kasvoivat 70- ja 80-lukujen Chicagossa. Heidän lapsuuteensa kuuluivat oikeastaan juuri ne harrastukset, joita voisi kuvitellakin: roolipelejä, sarjakuvia, scifiä ja koulun teatterikerhoa, jossa molemmat tykkäsivät puuhata kulissien takana.

Koulun jälkeen molemmat kokeilivat yliopistoa, Lana New Yorkissa ja Andy Bostonissa, mutta opinnot jäivät kesken parin vuoden jälkeen. Sisarukset palasivat Chicagoon ja ryhtyivät kirjoittamaan Marvel-sarjakuvia. Siinä samalla he haaveilivat oikeiden elokuvien tekemisestä. Kun he saivat käsiinsä B-luokan elokuvia tehtailleen Roger Cormanin kirjoitusoppaan How I Made A Hundred Movies in Hollywood And Never Lost A Dime, palaset loksahtivat kohdalleen. Wachowskit alkoivat kirjoittaa käsikirjoituksia.

Yksi niistä tärppäsi, kun Wachowskien groteski Carnivore kiinnitti huomiota. Wachowskeja pyydettiin tekemään hieman kaupallisempaa tavaraa, joten he kirjoittivat Ammattitappajat (Assassins) Warner Brosille.

Vuonna 1995 julkaistun elokuvan kanssa kävi kehnosti: Brian Helgeland ruttasi tarinan aivan uusiksi, ja Richard Donner ohjasi Sylvester Stallonen ja Antonio Banderasin tähdittämän elokuvan aivan suohon. Wachowskit yrittivät kiistää osallisuutensa lopputulokseen ja pyyhkiä nimensä elokuvasta, mutta turhaan.

Noir-henkinen Bound löi alkutahdit

Ammattitappajien parissa uurastus ei lopputuloksesta huolimatta mennyt hukkaan, päinvastoin. Wachowskeilla oli nyt jalka Warner Brosin oven välissä. Heidän seuraavan käsikirjoituksensa, film noir -henkisen Boundin, sisarukset saivat ohjata itse. Pienen budjetin – kuusi miljoonaa ja 38 kuvauspäivää – elokuva oli ikään kuin testi, osasivatko Wachowskit ohjata käsikirjoituksiaan.

Bound kertoo Violetista ja Corkysta, jotka päättävät varastaa Violetin mieheltä Caesarilta mafian rahat, joista tämä on vastuussa. Innoitus elokuvaan tuli suurilta mestareilta: Alfred Hitchcockilta ja Billy Wilderilta.

Boundin kuvauksissa Wachowskit joutuivat myös käyttämään luovuuttaan voidakseen toteuttaa visionsa annetulla budjetilla. Esimerkiksi elokuvan kuvaaja häipyi kesken elokuvan todettuaan budjetin liian pieneksi. Tilalle tuli Bill Pope, jonka innostus Frank Millerin sarjakuviin toi Boundiin kaivatun noir-tunnelman.

Lopputulos on historiaa: Bound oli yllätysmenestys ja kriitikoiden suosikki. Eikä mikään ihme, elokuva on hienosti rakennettu, näytelty, ohjattu – ja ennen kaikkea kuvattu. Erityiskiitosta elokuva sai kahden naisen välisestä romanssista: valtavirran elokuvissa kun harvoin osataan tehdä realistista kuvausta aiheesta. Teema oli muutenkin vahva: kaikki ovat jollain tapaa kaapissa, eivät ainoastaan homot ja lesbot.

Matrix räjäytti pankin

Jo Boundia tehdessä Wachowskeilla oli mielessä suuren luokan cyber punk- ja anime -henkinen tarina, jonka erikoistehosteet olisivat ennennäkemättömiä – ja poskettoman kalliita. Boundin menestyksen myötä Wachowskit saivat yhä enemmän luottoa Warner Brosilta, mutta taivaaseen asti raja ei vielä ulottunut.

Kun studio ei innostunut Matrix-projektista sisarusten myyntipuheiden perusteella, Wachowskit palkkasivat sarjakuva-ammattilaiset Geof Darrowin ja Steve Skrocen piirtämään käsikirjoituksesta 600-sivuisen storyboardin, joka kattoi koko elokuvan.

Warner Bros suostui lopulta hankkeeseen, mutta sillä oli edelleen ehtonsa. Esimerkiksi näyttelijöitä Wachowskit eivät saaneet valita itse, vaan studio osoitti pääosaan muun muassa Draculasta, Speedistä ja Bill & Tedistä tunnetun Keanu Reevesin. Wachowskit olivat tyrmistyneitä, mutta tyytyivät kohtaloonsa. Jälkeenpäin he ovat kiitelleet valintaa – varsinkin kun vakavasti otettavina vaihtoehtoina olivat Kevin Costner, Will Smith ja Nicolas Cage.

Matrix-elokuvan yksi vallankumouksellisia efektejä oli niin sanottu bullet time -tekniikka, vaikka sitä oli toki käytetty jo aikaisemminkin. Tekniikka esiteltiin heti elokuvan alussa: heti ensimmäisessä kohtauksessa poliisit käyvät Trinityn kimppuun. Tämä hyppää korkealle ilmaan, liike pysähtyy mutta kamera kiertää edelleen, aivan kuin näyttelijät olisivat pysähtyneet ilmaan. Sen jälkeen liike jatkuu, Trinity potkaisee poliisia naamaan ja kohtaus antaa mojovan lintsarin katsojan poskelle: nyt nähdään jotain ihan uutta. Ja näitä hidastusefektejä tosiaan nähtiinkin vielä monta kertaa.

Se onkin yksi Matrixin tempuista: elokuva tuntuu tuoreelta ja täysin uudelta, vaikka se on tuupattu täyteen viittauksia aiempiin teoksiin. Elokuvan toimintakohtaukset ovat täynnä vanhaa kunnon animea ja kung fu -elokuvia, mutta ne on kuvattu aivan uudella tavalla. Tätä lukiessa tuntuu totta kai käsittämättömältä, että jo kliseeksi muodostuneet efektit olisivat olleet joskus ennennäkemättömiä. Puutteistaan huolimatta Matrix oli vuosituhannen vaihteen tärkeimpiä elokuvia. Keanu Reevesin ja Carrie-Anne Mossin lateksivaatteet olivat nannaa yhdelle jos toisellekin gootille, ja elokuva ehti myös ennakoimaan, että ohjelmoijanörtit ovatkin coolia porukkaa.

Matrix olisi voinut jäädä ainutlaatuiseksi onnistumiseksi, mutta Wachowskeilla oli suurempia tarina mielessään. Niinpä he tekivät Matrixille kaksi jatko-osaa, animaatioita ja tukun pelejä. Homma meni pahasti yli, eivätkä jatkot saaneet mairittelevia arvioita. 2003 julkaistu Matrix Reloaded selvisi vielä kuivin jaloin, mutta trilogian päättäneestä, samana vuonna ilmestyneestä Matrix Revolutions sai kriitikoilta ansaitun kylmän suihkun. Elokuvat ovat sekavia scifi-action-ryöppyjä, joiden keskustelut olivat filosofisia one-linereita ja viittauksia milloin mihinkin. Puhuvat päät jätettiin paitsioon, samoin tarina. Sotkua ja sählinkiähän siitä seurasi, ja Wachowskit onnistuivat sössimään superelokuvansa tuoman nosteen.

Wachowskit olivat nyt kuitenkin suuria nimiä Hollywoodissa ja heillä oli vielä paljon muitakin ideoita, joita valkokankailla ei ollut vielä nähty. Andya ja Lanaa pidettiin modernin elokuvan edelläkävijöinä, eikä mielikuvaa himmentänyt se, että sisarukset kieltäytyivät lähes kaikista haastatteluista eivätkä kertoneet itsestään mitään.

Jälkeenpäin ratkaisu on toki ymmärrettävä. Lanan avioliitto päättyi eroon 2000-luvun alussa ja samalla hänen sukupuolenkorjausprosessinsa tiettävästi alkoi. Hän kävi leikkauksessa 10 vuotta myöhemmin ja jätti Larry-nimen lopullisesti taakseen.

V for Vendettan taustalla

Vuonna 2005 valmistunut V niin kuin verikosto ei ollut Wachowskien ohjaustyö, mutta he olivat vahvasti kulisseissa käsikirjoittajina ja tuottajina, ja apuohjaajina muun muassa V:n taistelukohtauksissa. Ohjauksesta vastasi James McTeigue, joka oli tehnyt Wachowskien kanssa yhteistyötä jo Matrixien parissa.

Alun perin V niin kuin verikosto on brittiläisen Alan Mooren 80-luvulla kirjoittama sarjakuva Guy Fawkesista, 1600-luvun ruutisalaliiton tunnetuimmasta jäsenestä. Salaliitto yritti räjäyttää Westminsterin palatsin ja kuninkaan, ja melkein onnistuikin siinä. Fawkes saatiin kiinni hieman ennen kuin hän ehti sytyttää palatsin alle piilotetut ruutitynnyrit.

Alan Moore sijoitti tarinansa tulevaisuuteen 90-luvun lopulle. Maata hallitsi ydinsodan päätteeksi fasistinen hallitus, jota vastaan anarkisti V kapinoi. Mooren teemat olivat vahvasti poliittisia: vastakkain olivat fasistit ja anarkistit, ja itsekin anarkistiksi julistautunut Moore sai innoitusta tosielämästä Margaret Thatcherin kovakouraisesta valtakaudesta, joka oli parhaillaan käynnissä. Moore oli omassa tarinassaan hyvin tarkka siitä, että fasistit pääsivät valtaan rehellisillä vaaleilla, aivan kuten Thatcherkin todellisuudessa.

Wachowskit olivat Mooren sarjakuvien suuria ihailijoita ja käänsivät sarjakuvan elokuvaksi. Samalla tarina kuitenkin pistettiin uusiksi: tapahtumat siirrettiin kauemmas tulevaisuuteen ja samalla fasisteista tehtiin karikatyyrejä, jotka pysyivät vallassa luomansa tappajaviruksen ansiosta.

V oli menestys niin kriitikoiden kuin maksavien asiakkaidenkin mielestä, ja jonkinlaisen kulttimaineen tämäkin elokuva sai. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä: Alan Moore kielsi lisäämästä nimeään lopputeksteihin, eikä suostunut edes katsomaan elokuvaa.

Syy kiukutteluun on elokuvan politiikassa. Mooren mielestä alkuperäistä tarinaa ei voinut kertoa ilman fasismin ja anarkismin vastakkainasettelua, kun taas Wachowskien päivitetystä versiossa vastakkain olivat Mooren mielestä amerikkalaiskeskeisesti liberalismi ja uuskonservatismi. Myös sankaria pehmennettiin reippaasti ja V:stä tehtiin kylmäverisen kapinallisen sijaan romanttinen vapaustaistelija. Pahikset kuvattiin puolestaan hyvin karikatyyrisesti, vaikka Moore oli nimenomaan halunnut korostaa niiden inhimillisyyttä.

Yksinkertaisesti sanoen – Mooren tarinan monikerroksisuus sai kyytiä valkokankaalla. Kuulostaa tutulta. Wachowskien puolustukseksi on tosin sanottava, ettei alkuperäisteoksen sokea kunnioittaminen olisi välttämättä toiminut elokuvana, eikä siitä ainakaan olisi päästy tekemään yhtä näyttävää.

Moorea tyytyväisempi elokuvaan oli Hugo Weavingin kanssa pääosaa näytellyt Natalie Portman, jonka ura Star Wars -kalkkunoiden jälkeen oli viittä vaille paketissa. Hän on sittemmin myöntänyt, että Wachowskit pelastivat hänen uransa.

Speed Racer oli näyttävä, mutta ontto suoritus

V:n jälkeen Wachowskit herättivät henkiin 80-luvun animesarja Speed Racerin. Alun perin manga-sarjakuvina kerrotun tarinan keskiössä on Speed Racer -niminen nuorukainen, joka rakastaa kilpa-autoilua ja perhettään. Speed Racer yrittää voittaa kilpailuja rehellisesti likaisessa pelissä.

Yleisömenestystä elokuvasta ei tullut, eikä ihme. Speed Racer oli kepeän tarinansa puolesta kiltti koko perheen elokuva, mutta sen kuvasto oli suorastaan räikeä. Wachowskit toivat japanilaisen manga-perinteen valkokankaalle ennennäkemättömällä tavalla. Jos Matrix oli lateksihenkistä, kylmää mutta älykästä goottisynkistelyä, Speed Racer oli täynnä neonvaloja, psykedeliaa ja pinkkiä hattaraa.

Ja kyllähän Speed Racer näyttää niin animelta, kuin näytelty elokuva voi vain näyttää. Epäselväksi kuitenkin jäi, mikä lisäarvo sillä nyt sitten on.

Andy ja Lana Wachowski eivät kritiikistä hätkähtäneet. Heidän mielestään lapset ja nuoret ymmärtäisivät elokuvaa huomattavasti aikuisia paremmin. Saihan Pablo Picassokin uransa alussa nimenomaan aikuisten vihat päälleen, koska rikkoi räikeästi konventioita.

”Aikuiset eivät hyväksy muutosta elokuvakerronnassa. Heidän mielestään estetiikan pitää aina olla samanlaista, ja kerronnan pitää aina olla suoraviivaista,” Lana sanoi HitFixin haastattelussa 2012. ”Me olemme kuitenkin visuaalisesti ajattelevia ihmisiä, ja meidän elokuvamme ovat ensisijaisesti visuaalisia tarinoita.”

Pilvikartasto ja tusina tarinaa

Wachowskeja leimaa se, ettei heidän elokuvistaan yksinkertaisesti tiedä, mitä odottaa. He saattavat uudistaa elokuvan kerrontatapaa, tai he saattavat tehdä koko kerronnan visuaalisella tasolla. Heidän lähteenään saattaa olla japanilainen kasarisarjis tai kirja, josta ei edes voi kuvitella elokuvaa.

Viimeksi mainitun vuoro tuli seuraavaksi, kun Wachowskit ottivat käsittelyynsä David Mitchellin kirjoittaman Pilvikartaston. Kuusi eri tarinaa yhdistävä fantasiaromaani vaihtelee paikkaa ja henkilöitä, mutta koko ajan heitä yhdistää jokin. Samalla eri tarinat on kirjoitettu eri tyylejä hyödyntäen.

Wachowskit pistivät Pilvikartaston uuteen uskoon valkokankaalla. Tällä kertaa alkuperäisteoksen kirjoittaja oli tyytyväinen lopputulokseen, vaikka tarinaa piti remontoida melkoisesti, jotta se istui leffaformaattiin. Ohjaustiimiin otettiin mukaan Tom Tykwer, joka myös sävelsi elokuvan tunnusmusiikin. Musiikki saikin ison roolin elokuvanteossa: se päätettiin säveltää jo ennen Pilvikartaston kuvaamista, jotta näyttelijät voisivat samastua siihen. Tykwer oli käyttänyt menetelmää omissa elokuvissaan jo aiemmin.

Vuonna 2012 valmistuneen elokuvan arviot jakautuivat ja se sai ehdokkuuksia niin parhaiden kuin huonoimpienkin elokuvien sarjoissa. Soraäänistä huolimatta Pilvikartasto on kuitenkin valtava elokuva, jossa Wachowskit väläyttivät tällä kertaa taas erilaista kerrontatapaa, visuaalisuudesta tinkimättä.

Ohjaajilla oli jälleen vastaus valmiina. Lana totesi elokuvan ensi-iltojen aikaan, että “ainahan taiteilijoita ymmärretään väärin ja kriitikot yrittävät saada muutkin näkemään elokuvan sekavana klönttinä. Me taistelemme samojen asioiden kanssa kuin Dickens, Hugo, Mitchell ja Melville. Ei heidänkään tapaa kertoa tarinoita hyväksytty vielä heidän omana aikanaan.”

Wachowskit ovat maininneet innoittajikseen muun muassa J. R. R. Tolkienin ja Stanley Kubrickin. Pilvikartaston tekeminen pakotti heidät pohtimaan perinteisen kerronnan kohtaloa visuaalisessa maailmassa. “Koko maailma on nykyään niin täynnä visuaalista sisältöä, että perinteinen, lineaarinen kerronta joutuu ennen pitkää väistymään”, Tykwer pohti HitFixin haastattelussa.

Seuraavaksi: Nouseva Jupiter ja Sense8

Wachowskien tuoreimmat hankkeet, Nouseva Jupiter ja Netflix-sarja Sense8, ovat varmasti taas tapauksia, vaikka vielä ei ole tiedossa, millä tavalla.

Varsinkin Netflix-sarjaa voi odotella mielenkiinnolla, sillä ajallisesti pidempi formaatti antaa veljeksille taas enemmän aikaa kertoa tarinaansa – ja toisaalta formaatti pitää visuaalisen liioittelun kurissa. Tai no, se jää nähtäväksi. Sense8:n idea on syntynyt todennäköisesti Pilvikartastosta, ja tulee siitä myös taannoinen tv-sarja Heroes mieleen: sarja kertoo kahdeksasta toisilleen tuntemattomasta henkilöstä, joilla on salaperäinen yhteys. Toiset voimat yrittävät saada kahdeksikon yhteen, kun taas toiset jahtaavat heitä. Sarjan kukin osa keskittyy aina yhteen hahmoon.

Avaruusooppera Nouseva Jupiter puolestaan kertoo Jupiter Jonesista (Mila Kunis), joka elää likaisenharmaata arkeaan, kunnes avaruussoturi Caine (Channing Tatum) tulee etsimään häntä. Jupiteria odottaa vauhdikas seikkailu, kun hän ymmärtää, että hänen kohtalonsa on pelastaa maailmankaikkeus.

Nousevaa Jupiteria on luonnehdittu Star Warsin ja Star Trekin risteytykseksi. Trailerista tosin tulee ensimmäisenä mieleen The Fifth Element, eikä se välttämättä ole se kaikkein herkullisin lähtökohta, vaikka Bruce Willisin riemukas maailmankaikkeudenpelastusseikkailu onkin erinomainen elokuva. Moni on myös ilkikurisesti huomauttanut, että kyseessä on Matrixin uusinta, mutta tällä kertaa sankari on nainen ja maapallon sijaan näyttämönä on avaruus. Sen verran Wachowskeista on kuitenkin jo opittu, että elokuvasta on oikeastaan turha odottaa mitään.

Nouseva Jupiter on siinäkin mielessä mielenkiintoinen uutuus, että se on pitkästä aikaa täysin Wachowskien kirjoittama, eikä adaptaatio, kuten pari edellistä elokuvaa. Projekti sai alkunsa jo 2009, kun Warner Brosin Jeff Robinov ja Wachowskit päättivät rakentaa kokonaan uuden maailman. Odotettavissa varmasti onkin – menestyksestä riippuen – jatko-osia ja pelejä ja ties vaikka tv-sarjoja.

Toivottavasti Matrix-trilogiasta on otettu opiksi – elleivät Wachowskit halua ehdoin tahdoin näyttäytyä taas väärinymmärrettyinä neroina.

Lähteet: Gadfly, HitFix, Wikipedia, IMDB, Dome